|
Maailman alkuaineet ovat maa, vesi, tuli ja ilma, väittivät antiikin filosofit. Myöhemmin, kun fyysisen maailman kemialliset alkuaineet löydettiin, vanhalle ajatukselle naurettiin makeasti. Nyt voimme kuitenkin lakata nauramasta, sillä nämä klassiset elementit ovat osoittautuneet hyvin käyttökelpoisiksi työvälineiksi laadittaessa todella pitkän aikavälin sääennusteita.
|
|
Miltä tuntuisi ajatus, että maa, vesi, tuli ja ilma kuuluisivatkin 'alkuaineina' fyysisen maailman taustalla toimivaan, fyysisen kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa olevaan hienoaineisempaan maailmaan? Tällaista tieteenhaaraa nimitetään laajennetuksi luonnontieteeksi, ja se ottaa huomioon maailman moniulotteisuuden.
Olettakaamme, että edellä esitetty ajattelutapa pitää paikkansa. Silloin voimme hahmotella jatkoa seuraavasti:
Neljä klassista elementtiä, maa, vesi, tuli ja ilma, tai oikeammin kylmyys, kosteus, lämpö ja valo/kuivuus "värittävät" säätilan kukin omalla tavallaan omana vaikutusaikanaan. Ja mistä vaikutusaika määräytyy? Vastaamme, että koko aurinkokunnastamme aina kiintotähtiin asti.
Planeettajärjestelmämme - myös kaukaisimmat kiertolaiset mukaan luettuna - toimii hyvin selkeällä tavalla maapallon luontoa ja säätilaa ohjailevana systeeminä. Taivaankappaleiden sijainti sekä keskinäiset asemat ilmentävät voimajärjestelmää, jossa elementtien vaikutus voimistuu tai heikkenee jatkuvasti vaihdellen, ja maapallon ilmakehä vastaa näihin vaihteluihin nopeasti ja herkästi.
Voitaisiin sanoa, että elementit antavat alun matalapaineille ja korkeapaineille, lämmölle ja kylmyydelle, minkä jälkeen nämä pyörivät, kulkeutuvat, nousevat ja laskevat normaalin meteorologian mukaisesti - ja toisaalta kohtaavat aina uusia alkuja.
Elementtien vaihteluita avaruudessa ei voida mitata eikä punnita, koska ne eivät toimi meidän tuntemamme fyysisen maailman eivätkä niin ollen fysiikan lakien alaisuudessa, vaan ne toimivat ns. eteerisellä eli 'elämän tasolla'. Muutosten ajankohdat voidaan kuitenkin laskea ja niiden fyysiset seuraukset ilmakehässä voidaan havaita ja mitata.
Kaikesta huolimatta ilmakehässä siis edelleen vallitsevat myös fysiikan lait, ja erilaiset
sääilmiöt kuten sateet, lämpötilat, ilmanpaineet tai tuulet toimivat fyysisesti juuri siten kuin tiedemiehet ovat asian kuvanneet.
Tavanomainen meteorologia on erittäin tarkkaa ja täsmällistä, mutta myös varsin 'likinäköistä'. Sen normaaliennuste ulottuu n. viiden vuorokauden päähän, ja muutaman viikon tai kuukauden ennusteet ovat jo huippusaavutuksia.
Laajennetun luonnontieteen ennusteet ovat suhteellisia, mutta ajallisesti tarkkoja, ja voivat ulottua jopa vuosienkin päähän. Suhteellisuus ei tarkoita mielivaltaisuutta, vaan säännönmukaisuutta lisääntymisen ja vähenemisen vaihteluissa. Kun tiedetään mitkä seikat lisäävät lämpöä, kylmyyttä, kirkkautta, sateita tai myrskyjä ja mitkä vähentävät niitä, voidaan nämä tiedot yhdistää tavanomaisen meteorologian kokemuksiin ja laskelmiin.
Nämä kaksi näkökulmaa täydentävät toisiaan erittäin hyvin ja seuraava työ olisikin aloittaa niiden systemaattinen linkittäminen toisiinsa. Tässä tarvitaan yhteistyötä, ja tavanomaiselta meteorologialta puuttuukin ainoastaan oivallus siitä, ettei laajennetun luonnontieteen ja perinteisen tieteen tosiasioiden välillä ole minkäänlaista ristiriitaa.
Seuraavilla sivuilla tutustumme laajennetun luonnontieteen olemukseen, elementteihin ja niiden ilmenemismuotoihin.
Quintile72.net JJK
|
